Myllytuvalla tapahtuu!

 

Toista viikkoa mennään ja kaikki on lähtenyt paremmin kuin hyvin rullaamaan 🙂 Ihmisiä on käynyt meitä moikkaamassa ja ottaneet siinä sivussa kupposen kahvia ja maailman paras pannarimmekin on tehnyt kovasti kauppaansa!

Ja kesähän on jo niin pitkällä, että ensi viikolla vietetään keskikesän juhlaa, Juhannusta! 22.6. perjantaina meillä tapahtuu jos vaikka mitä. Tarjottavaa on niin kahvilatuotteiden kuin kylmien juomienkin puolella! Näiden lisäksi tarjolla on maukkaita paistettuja muikkuja.

Paljon on toivottu karaokea ja Juhannuksena sitä saadaan! 🙂 Kaikki siis paikalle kuuntelemaan ja varsinkin laulamaan niitä omia suosikkikappaleita. Onpa siinä tilaisuus pistää juhannus vaikka tanssiksikin 🙂 Karaokea aloitellaan klo 21:30.

Mitä olisikaan juhannus ilman kokkoa? Ei sitten mitään! Kokkoa siis poltellaan perinteisesti tutulla paikalla klo 21:00. Kokko sytytetään siis silloin, joten ole hieman aikaisemmin paikalla, jotta ei mene hetki ohi 🙂

Juhannuksesta alkaa toden teolla Myllytuvan kesä – ainakin jos katsoo meidän tapahtumia!

 

 

PE 6.7. Myllytuvalla raikaa live-musiikki! Lavalle astelee vesantolainen kokoonpano Jukka Haapamaa & Cover Express. Bändin soittolista koostuu tiukalla rock-otteella soitetusta suomalaisesta iskelmästä. Cover Express tarjoaa ammattitaitoista viihdemusiikkia 60-luvulta tähän päivään. Listalle mahtuu niin Paula Koivuniemeä, Virve Rostia ja Markku Aroa kuin myös Hurricanesin, Elviksen ja Beatlessin tuotantoa. Huhhuh, kaikki siis paikalle perjantaina viimeistään klo 21!

PE-LA 13.-14.7. Myllytuvan, tai oikeastaan koko Suovanlahden, valtaa jo paljon odotetut Traktorijatzit! Usein on ollut tämä tapahtuma jo asiakkaiden huulilla ja viikonloppua odotellaan kyllä innolla 🙂 Tänä vuonna paikalle saapuu mm. alkuperäinen SF-Blues, jonka muodostavat pitkän linjan muusikot Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja Dave ”Isokynä” Lindholm. Kaikista esiintyjistä lisää osoitteesta http://www.traktorijatzit.fi/

LA 28.7. On Jukebox live-ilta, johon siivittää Duo 20`cent – akustinen interaktiivinen Duo. Heillä on kansioita, jotka annetaan kuuntelijoiden käyttöön. Niistä löytyy biisilista sekä niihin sanat. Listalta löytyy kappaleita Popedasta Mambaan ja takaisin. Asiakkaat siis päättävät, mitä illan aikana soitetaan. Toimii kuten Jukebox, mutta livenä ja ilman kolikkoa 🙂 Tämä kuulostaa ihan mahdottoman hyvältä! Keikka alkaa klo 21:00. Ainiin, ja paikallisilta on tullut ideaa, että tänä samaisena päivänä olisi lentopalloturnaus ja jatkot illalla Myllytuvalla live-musiikin parissa 🙂 Miltä turnaus kuulostaa?

LA 11.8. Vietämmekin sitten kesäkauden päättäjäisiä, mutta sinnehän on onneksi vielä matkaa 😉

 

Kommentointi on suljettu.