Lenttistä ja jukeboxia livenä!

Heipparallaa!

Enää kaksi viikkoa jäljellä Myllytuvan kesää vuonna 2012. Tässäpä vielä kuulumisia viime viikonlopulta.

Viime lauantai oli Myllytuvalla mukavan vilkas kesäpäivä. Päivällä pelattiin lentopalloa Suovanlahden lentopallokentällä ja illalla nautittiin akustisesta live-musiikista, kun Duo 20´Cent saapui laulattamaan ja tanssittamaan ihmisiä Myllytuvalle.

 

Lentopallo turnauksessa viisi joukkuetta

Kuulimme alkukesän aikana kyläläisten suusta paljon puhetta lentopalloturnauksesta, joten päätimme Myllytuvalta käsin ottaa asian hoitaaksemme yhdessä kyläläisten kanssa. Lauantaiksi luvattiin hellettä, joten mikäpä olisi sen parempaa, kuin ottaa muutamat lenttispelit auringonpaisteessa Myllytuvan vieressä olevalla lentopallokentällä. Tarkoituksena oli saada aikaan rennot pelit yhdessä mökkiläisten ja kyläläisten kanssa – ja siinä onnistuttiinkin! Kokoon saatiin yhteensä viisi joukkuetta, joista joukkueet tulivat myösViitasaarelta ja Vesannolta. Lisäksi kentän laidalla oli paljon kannustusjoukkoja. Paikalla oli liki 30 henkeä viettämässä lämmintä kesäpäivää.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Lentopalloa Suovanlahden kentällä lauantaina iltapäivällä

Musiikkia omien toiveiden mukaan

Lauantaina 28.7. illalla Myllytuvalla vietettiin JukeBox Live – iltaa. Live jukeboxia saapui vetämään akustinen kaksikko Duo 20’Cent. Kaverit toivat mukanaan kansiot, joista löytyi biisilaistat. Listasta toivomalla kaksikko soitti yleisön toivomaa musiikkia koko illan!

Duo 20´Cent
Duo 20´Cent keräsi hyvin yleisöä

 

Myllytuvan Jäähyväiset 11.8.2012

Seuraava Myllytuvan kesätapahtuma onkin sitten jo päättäjäiset. Silloin meille saapuu soittamaan savolainen Lowbrow Blues Band klo 22.00, jonka jälkeen Myllytuvan lavalle avautuu lavadisko!

Sisääpääsy 5,00 euroa.

Olette kaikki lämpimästi tervetulleuta päättämään Myllytuvan kesäkausi!

Kommentointi on suljettu.